Kerroin kuukausi sitten aloittaneeni punttistreenin uudestaan ja olen jo saanut painojakin lisäiltyä, mutta ohjelmaani otettiin pari viikkoa sitten toinenkin rintalihasliike, ja tämän jälkeen oikea rintani on ollut kipeä. Kyseessä ei ole lihaskipua, sen tunnistan kyllä, vaan pahimmillaan pienestäkin liikkeestä tulevaa vihlovaa kipua. Olenkin nyt päättänyt jättää tuon uuden liikkeen pois ohjelmasta. Reagoikohan leikattu rinta kuitenkin edelleen salitreeniin, vaikka leikkauksesta on jo aikaa? Toisaalta kipu tuli vain toiselle puolelle, joten voihan olla, ettei rintakipu liity lainkaan leikkauksen jälkeiseen tilaan.