Aloitin tämän viikon maanantaina taas työnteon, eli sairauslomalla olin loppupeleissä vain vajaa 5 viikkoa, vaikka pidempäänkin olisin voinut olla. Työni ei kuitenkaan sisällä mitään fyysisesti raskasta, joten mitään estettä töihin paluulle ei ollut.
Töihinpaluu ei kuitenkaan ollut niin helppoa kuin olin aluksi olettanut, sillä ensimmäinen viikko töissä oli ihan mielettömän rankka. Olin kokoajan kuin jossain transsissa enkä oikein saanut otetta työnteosta ja tuntui kuin olisin ollut ihan pihalla. Onneksi työviikko on nyt kuitenkin onnellisesti takanapäin, toivottavasti tuleva viikko on helpompi. Ikävä kyllä viikonloppu jää vain yksipäiväiseksi, koska olin töissä myös lauantain.
Tanssinsaralla viikkoon on kuulunut paljon treenailua, sillä olin eilen jo esiintymässäkin. Esitettiin tanssiryhmäni kanssa vanha koreografia, jota harjoiteltiin vain kerran ennen varsinaista esitystä, mutta koska esitys oli niin hyvin selkärangassa ei esiintyminen vähillä treeneillä ollut mikään ongelma.
Sen sijaan balettitunnilla huomasin järkytyksekseni että hyppyni hädin tuskin irtoavat maasta. Aloitin nimittäin tällä viikolla myös hyppyjen teon ja se oli suorastaan katastrofaalista. Nyt täytyy alkaa treenaamaan ihan tosissaan, että kunto palaisi entiselleen.
Fysioterapiassakin olen ehtinyt käymään ja se oli tuttuun tapaan epämiellyttävää, mutta onneksi se on joka kerta aavistuksen helpompaa. Imusuonet vain kiristävät edelleen melkoisesti ja ovat selvästi näkyvissä rintojen alapuolella, joten ei auta muuta kuin kärvistellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti