Fysioterapiaa

Eilen oli sitten vuorossa fysioterapiaa ja lääkärin tarkistus. Fysioterapiassa fysioterapeutti ensin pyysi minua nostamaan käteni ja kysyi mistä kohtaa kiristää. Hän sanoi kiristyksen johtuvan imusolmukkeista ja että ne pitäisi saada auki. Seuraavaksi menin pitkäkseni hoitopöydälle ja fysioterapeutti hieroi molemmat käteni suurella voimalla ja se teki aika häijyä, mutta ilmeisesti hän sai imusolmukkeita avattua. Sitten hän vielä hieroi kylkiluidenpäältä, mikä oli vieläkin häijympää, mutta onneksi ei kestänyt kauaa. Siinä käsittelyssä sai kyllä purra hammasta. Lopuksi sain vielä uusia jumppaohjeita ja uuden ajan seuraavalle viikolle.

Seuraavaksi oli vuorossa lääkärin tapaaminen. Koska oma lääkärini oli lomalla oli aikani toiselle lääkärille, mutta samaan tapaan lääkärintarkistus eteni kuin aina ennenkin: ensin rinnat tunnusteltiin ja lääkäri totesi ettei niihin ole kertynyt nestettä. Seuraavaksi hän vaihtoi haavateippini ja puhdisti haava-alueen ja oikean nännin. Lääkäri vain naureskeli kuinka hyvä tuo tunnottomuus rinnoissa on kun haavoja voi poikkeuksellisesti puhdistaa pirtulla, joka normaalisti kirvelisi aivan liikaa haavan käsittelyssä. Puhdistuksen jälkeen lääkäri totesi nännin ihon haavautumisen olevan täysin normaalia ja että kaikki näyttää todella hyvältä, joten mitään syytä huoleen ei olisi. Seuraavan ajan sain tiistai aamuksi omalle lääkärilleni.

3 viikkoa leikkauksen jälkeen

Kuluva viikko on mennyt tähän asti varsin mukavasti ja olen oikeastaan nauttinut siitä kuinka kerrankin oikein luvan kanssa saa vain laiskotella ja rentoutua ilman että tarvitsisi huolehtia kotitöistä, ruokaostoksista tai muusta ikävästä. Ja enhän minä voi edes potea laiskuudesta huonoa omaatuntoa, koska en edes saa liikkua kävelyä lukuun ottamatta tai nostaa yli kolmen kilon painoisia tavaroita. Tässä vaiheessa leikkauksestakin on jo kulunut niin kauan, että särkyjä ei ole ja pystyn elämään lähestulkoon normaalisti työntekoa lukuunottamatta ja kerrankin on runsaasti aikaa tehdä kaikkea turhaa.

Olen vaihdellut kiltisti rasvalappuja kerran päivässä ja oikean puolen ihokin näyttää jo paranemisen merkkejä. Muutamana aamuna rasvalapun poiston yhteydessä oikealta puolelta on tullut hieman verta, koska rasvalappu oli tarrannut siihen kiinni, mutta se on ilmeisesti ihan normaalia. Saa nähdä, miten tilanne tästä kehittyy.

Mitä mukaan sairaalaan?

Tässä välissä ajattelin kirjoitella siitä, mitä sairaalaan kannattaa mielestäni ottaa mukaan. Itsehän pakkasin mukaan vähän sitä ja tätä ja suurin osa tavarasta jäi käyttämättä, mutta muutamat tavarat olivat ehdottomia:

1) Kannettava tietokone (ja mokkula). Ilman näitä olisin seonnut. Kannettava itsessään mahdollisti DVD elokuvien katsomisen (ota myös kuulokkeet mukaan ettet häiritse toisia), mutta mokkula avasi ovet loputtomaan viihteeseen. Sen lisäksi, että pysyin yhteydessä muuhun maailmaan, oli Katsomon, Ruutu.fin ja Yle Arenan tarjonta kokoajan saatavilla ja näin ollen tekemistä oli kokoajan eikä aika sairaalassa käynyt turhan pitkäksi.

2) Kuivashampoo. Sairaalassa ei todellakaan tehnyt mieli pestä hiuksia, joten kuivashampoolla sai kuontaloa freesattua sairaalan tarpeisiin.

3) Olohousut. Sairaalavaatteet eivät ole millään tasolla tyylikkäät, joten tunsin oloni huomattavasti mukavammaksi käyttäessäni omia lököhousujani sairaalan muodottomien pöksyjen sijasta. Sairaalassa ei ole koskaan mukavaa, joten jos näin pienellä asialla saa olonsa tuntumaan kotoisammaksi niin se ei mielestäni ole liioiteltua.

4) Kevyttä lukemista. Sairaalassa olessa energiaa ei oikein tuntunut olevan liiemmin ja raskaan romaanin lukeminen ei olisi tullut kuuloonkaan. Kevyt lukeminen, kuten lehdet ja hömppäkirjallisuus sen sijaan toivat vaihtelua nettaamiseen.

Rasvalappuja

Tänään suihkuun mennessäni poistin eiliset rasvalaput ja näky oli suorastaan kauhistuttava. Oikean rintani nännin alue oli häijysti vereslihalla, koska kuollut ihosolukko oli lähtenyt rasvalapun mukana pois ja alta paljastui verestävää ihoa. Onneksi ihoni on vielä tunnoton, voisin ulkonäöstä päätellä että se olisi erittäin kipeä jos ihossa olisi tuntoa. Kävin kuitenkin suihkussa normaalisti ja laitoin uudet rasvalaput. Rasvalaput onneksi hoitavat ja kosteuttavat nännejä, joten kyllä se iho siitä varmasti paranee. Ensimmäistä kertaa aloin kuitenkin olemaan oikeasti huolestunut nännien putoamisesta, ainakin oikean puolen tapauksessa. Vasen puoli puolestaan näyttää ihan hyvältä.

2 viikkoa leikkauksen jälkeen

Vaikea uskoa, että leikkauksestani on kulunut jo kaksi viikkoa. Kahden viikon kunniaksi tänään oli taas lääkäripäivä ja aikani oli heti aamusta. Lääkärini olisi menossa vielä leikkaamaan, joten kuvittelin pääseväni saman tien sisään, mutta toisin kävi. Sama aika oli varattu kahdelle muullekin, ja koska minä tulin heistä viimeisenä paikalle, minä pääsisin vasta viimeisenä tarkastukseen. Onneksi olin ottanut puuhaa mukaan, joten sinänsä odottelu ei haitannut. Sitten kun toisena olleen henkilön vuoro tuli, oli tämä pahaksi onnekseen juuri silloin vessassa ja koska aikataulu oli tiukka päättivät he ottaa minut siihen väliin. Pääsinkin vähän aikaisemmin lääkärin juttusille, mikä ei ollut pahitteeksi.

Lääkäri tuttuun tapaan tunnusteli rintoja ja kokeili taas punkteerata vasenta rintaa, koska se oli edelleen hieman enemmän turvoksissa, mutta eihän sieltä mitään tullut. Seuraavaksi menin pitkäkseni ja lääkäri vaihtoi haavojeni päällä olevat haavateipit ja puhdisti haavat siinä välissä. Hän kanssa kokeili punkteerata oikeaa kainaloa, mutta ei sieltäkään mitään tullut. Oikealle oli ilmeisesti jäänyt myös yksi tikin pala, joka kanssa sai lähteä. Lisäksi sain nännien päälle rasvalaput, sillä niiden iho oli kuollutta ja erittäin kuivaa. Toivottavasti ne eivät lähde putoilemaan.

Lääkärini olisi lomalla seuraavan viikon, joten seuraavan viikon tarkastukseni olisi toisella lääkärillä. Kaikki näyttää kuitenkin edelleen hyvältä, joten todennäköisesti tuon lääkärin ei tarvitse muuta kuin vaihtaa haavateipit. Toipuminen tuntuu olevan välillä tuskallisen hidasta, mutta hiljaa hyvä tulee ja kahdenviikon takaiseen verrattuna edistystä on kuitenkin tapahtunut jo huimasti.

Liikkumista

Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, on dreenien poiston jälkeen olo alkanut normalisoitumaan ja olen voinut kotona puuhastella melkein normaalisti, jos ei joitakin rajoituksia ota huomioon. Kädetkin liikkuvat jo melko hyvin, pahin kiristys on rinnasta tiessään ja nukkuakin voin osittain myös kyljelläni, vaikkei se ihan täysin vielä onnistukaan. Nukkuminen on kuitenkin huomattavasti helpottunut alkuajoista, sillä täysin selällään makaaminen oli täyttä tuskaa ja kärsinkin sinä aikana kovista selkäkivuista. Nyt selkäkivut ovat tiessään ja pikkuhiljaa nukkuminenkin tästä helpottuu. 3 kg kantorajahan minulla on edelleen, joten kaupasta ei paljoa voi kanniskella mitään kotiin.

Sunnuntaina kävimme ostoksilla mm. Kodin Ykkösessä ja Prismassa yhdessä mieheni kanssa (minä en tietenkään kantanut mitään) ja olo oli mahtava, ihan  kuin en olisi leikkauksessa ollutkaan. Kotoa poistuminen piristi kummasti ja aina kaikenlainen pieni puuha tuo vaihtelua kotona kököttämiseen.

Tiistaina puolestaan kävelin keskustaan (n. 3 km) ja tein siellä ostoksia (pieniä hankintoja, luonnollisesti), jonka jälkeen kävelin vielä vanhemmilleni (n. 1,5 km) eikä missään vaiheessa tuntunut pahalta tai että leikkaus olisi kantorajoituksia lukuun ottamatta vaikuttanut mihinkään. Inho sää oli ainoa, joka teki kävelystä vastenmielistä. Yritänkin nyt jatkossa nyt kävellä enemmän joka paikkaan, jotta saisin leikkauksen heikentämän kunnon kasvuun ja jotta tanssin pariin palaaminen sairausloman jälkeen ei olisi yhtä tuskaa.

Lääkärillä ravaamista

Torstai kului taas normaaliin tapaan, vaikka meillä kävikin jälleen vieraita. Edellisen päivän ikävien kävelykokemusten jälkeen en heti halunnut uudestaan kävelemään, joten pidin välipäivää kävelystä. Ulkona olisi satanutkin, joten kuka sellaiseen menisikään kävelemään. Kyllä sitä kuntoilemaan ehtii myöhemminkin. Käsijumppa puolestaan sujuu erinomaisesti, ainakin entiseen verrattuna, sillä dreenit eivät enää hankaloita käsien liikettä. Jäykkyyttä toki on, mutta arki alkaa käsien liikkuvuuden puolesta olemaan jo paljon helpompaa.

Perjantaina puolestaan kävin lyhyellä vajaan puolen tunnin kävelylenkillä, joka sujui varsin mukavasti. Iltapäivällä oli vielä lääkärintapaaminen, jossa kaikki näytti edelleen olevan mallillaan. Koska olin tuntenut vasemmalla puolella outoa painetta, lääkäri punktioi siitä kudosnestettä. Dreenien poiston jälkeen kudosnestettä saattaa vielä kertyä ihon alle, mutta minun tapauksessa sitä oli erittäin vähän, joten paine ei selittynyt sillä. Ilmeisesti vasen puoli on vain hieman enemmän turvoksissa. Jännitin tietenkin tätäkin toimenpidettä suuresti, mutta koska rintojen iho ei vielä tunne mitään ei myöskään punktio luonnollisesti tuntunut missään. Sain seuraavan ajan keskiviikolle, mutta jos viikonlopun aikana tilanne pahenisi, voisin mennä näyttäytymään jo maanantaina.

Sopii muuten toivoa, että nämä käynnit ei ole kaikki sitä n. 25 euroa mitä normaalit käynnit ovat olleet. Tässähän nimittäin tulee ravattua vastaanotolla yhtenään ja tuolla taksalla hinta tulee olemaan korkea. Jännityksellä odottelen laskua...

Viikko leikkauksesta

Tiistai oli normaali lääkäritön päivä, jota piristivät vieraat aamulla ja iltapäivällä. Ystävien näkeminen on aina mukavaa, tosin vielä toipilaana kestitseminen kävi tietenkin hieman voimille. Lisäksi leikkauskokemuksista kertominen (ja todennäköisesti myös dreenien näkeminen) oli liikaa yhdelle ystävistäni, jota alkoi heikottaa niin paljon että joutui makoilemaan lattialla naama valkoisena jalat tuolin päällä. Muuten päivä sujui edellisten tapaan, eikä mitään erityistä kerrottavaa ole.

Keskiviikko aamuna minulla puolestaan oli taas seuraava lääkärintapaaminen, ja tällä kertaa minulta poistettiin viimeisetkin letkut. Nämä viimeiset letkut olivat kaikista ohuimmat ja lyhyimmät, joten niiden poisto ei tuntunut missään. Olin tietenkin maanantain kauhukokemusten jälkeen valmistautunut taas inhottavaan poistoon, mutta nämä letkut oli poissa ennen kuin ehdin edes silmiä räpsäyttää ja ei tuntunut yhtään mitään. 

Olo letkujen poiston jälkeen oli uskomaton: mistään ei nipistellyt ja liikkua pystyi vapaasti, ilman että tarvitsi kanniskella kokoajan nyssyköitä mukana. Tämä olisi myös viimeinen kerta, kun joutuisin kokemaan inhottavan dreenien poiston, joten senkin puolesta olo oli mahtava. Kevyin askelin palasin kotiin, jossa vietin aikaa kuten ennenkin: television parissa. Illalla kävelimme kuitenkin postille, koska fysioterapeutti oli suositellut päivittäisiä kävelylenkkejä. Ajatus tuntui kauhean kivalta, mutta kauheassa tuulessa kävely osoittautuikin melko raskaaksi ja jäykäksi. Kädet liikkuvat edelleen jäykästi, vaikka olen niitä joka päivä jumppaillut, joten kävely oli yllättävän haastavaa. Selvisin kuitenkin postille, jossa oli kauhea jono, mutta onneksi siellä oli tuoleja, joilla sain levähtää odotuksen ajan ja näin ollen jaksoin kävellä vielä takaisin kotiinkin.

5 päivää leikkauksen jälkeen

Aamupäivä kului samaan tapaan kuin sunnuntainakin, mutta puolen päivän aikaan minulla oli lääkärin tapaaminen. Siellä lääkäri kyseli miten viikonloppu oli sujunut ja selitti, että sairaalassa oli ollut täyttä ja näin ollen minut oli kotiutettu poikkeuksellisen aikaisin. Normaalisti olisin joutunut olemaan sairaalassa maanantaihin asti (ja joku hitaampi toipuja voi joutua olemaan viikonkin). Mitään huolestuttavaa ei ollut tapahtunut kotiutumisen jälkeen, joten lääkärini poisti minulta seuraavat letkut. Ennen varsinaista poistoa hän putsasi ensimmäisten letkujen poistosta jääneet haavat ja peitti ne vielä uusilla sidetaitoksilla, sillä ne eivät olleet vielä umpeutuneet. Toisin kuin ensimmäiset letkut, jotka poistettiin  mukavasti makuultaan, halusi lääkäri minun istuvan näiden toisten letkujen poiston ajan. Hoitajaan verrattuna lääkäri sai tikit poistettua äärimmäisen nätisti, mutta itse letkun poisto kesti epämiellyttävän kauan. Ensimmäisellä kerrallahan hengitin kerran syvään ja se oli siinä, nyt poistaminen kesti huomattavasti pidempään. Jokaisella hengityksellä letkua poistettiin vain sentti, pari, ja poisto-operaatio tuntui kestävän ikuisuuden. Vaikkei poisto edelleenkään varsinaisesti sattunut, oli se ajatustasolla erittäin epämiellyttävää.

Tunsin itseni erittäin huonovointiseksi ensimmäisen puolen jälkeen, mutta ikävä kyllä toinen puoli oli vielä jäljellä. Lääkäri onneksi antoi minun olla makuullaan toisen puolen poiston ajan, koska olin oikeasti ihan pyörtymispisteessä. Poisto kesti edellisen tapaan inhottavan pitkään, mutta ainakin sain olla makuullaan, mikä teki poiston helpommaksi. Muuta lääkärissä ei sitten oikeastaan tapahtunutkaan, keskustelimme ainoastaan koirien kotiuttamisesta ja lääkärin mielestä vielä ei olisi hyvä tuoda koiria takaisin kotiin hoidosta. Seuraava aika minulle annettiin keskiviikoksi, jolloin todennäköisesti pääsisin eroon viimeisistäkin letkuista. Tuskin maltan odottaa.

Loppupäivä sujui tuttuun tapaan television parissa. Olo oli hieman keventynyt, sillä nyt minulla oli jäljellä enää yhdet ohuet letkut, joiden kanssa kotona oleminen oli jo kohtuullisen helppoa. Jumppaohjelman läpikäyntikin tuntui paljon helpommalta ja liikkeet olivat paljon laajempia kuin ennen letkujen poistoa. Ainoastaan näiden viimeisten letkujen tikit tuntuivat nipistävän inhottavasti lähes kokoajan, joten yritin jatkuvasti saada letkuja tuettua jotenkin, jotta tikeille tulisi mahdollisimman vähän painoa. Illalla verenohennuslääke meni jo melko rutinoituneesti, vaikka mukavaahan sen ottaminen ei olekaan. Nukkuminen puolestaan jännitti hieman sillä minulla ei ollut enää vahvempia kipulääkkeitä yötä varten. Hyvin yö kuitenkin meni, vaikka nukkuminen oli tuttuun tapaan melko kevyttä.

4 päivää leikkauksen jälkeen

Ensimmäinen päivä kotona meni kaiken kaikkiaan erittäin hyvin. Heräsin aamulla samaan aikaan kun olin tottunut sairaalassakin heräämään, sillä antibiootit kuului ottaa säännöllisin välein. Syötiin mieheni kanssa yhdessä aamiaista ja olin hetken koneella, mutta sen jälkeen menimme vielä hetkeksi sänkyyn pötköttämään. 

Iltapäivällä kävin ensimmäistä kertaa yksin suihkussa. Ennen suihkuun menoa minun piti poistaa dreenien poiston jälkeen poistoreijän päälle pistetyt sidetaitokset ja se teki jonkin verran häijyä, koska iho oli tietenkin herkkänä ja teippausten irrottaminen oli vaikeaa. Vielä inhottavammalta tuntui irrottaa pienempi sidetaitos suoraan reijän päältä, koska reikä oli ollut märkivä ja sidetaitos takertunut haavaan. Sain kuitenkin saidetaitokset jäykkine käsineni lopulta irti ja menin suihkuun. Onneksi suihkussamme on tappi, johon sain kätevästi dreenipussit roikkumaan suihkun ajaksi, vaikka tuttuun tapaan pelkkien tikkienvarassa roikkuvat letkut tuntuivat edelleen ikäviltä. Suihkun jälkeen pesin vielä hiuksenikin lavuaarin päällä, enhän ollut pessyt niitä sitten tiistain, kunhan olin suihkutellut hiuksia kuivashampoolla. Kuivashampoo on muuten äärimmäisen hyvä hankinta sairaalassaolojaksoa varten, sillä suihkussakäynti hiuksien pesusta puhumattakaan on kuitenkin melko vaivalloista ja kuivashampoolla hiukset pysyvät kuitenkin jossakin määrin siistin oloisina, sen verran mitä sen nyt sairaalassa ollessa tarviikaan olla. Hiustenpesu teki kuitenkin tässä vaiheessa erittäin hyvää, sillä kuivashampoo ei kuitenkaan pese hiuksia. Muuten päivä meni jälleen lähinnä töllöä katsoen ja muutamaan otteeseen tein myös fysioterapeutin antaman jumppaohjelman, jotta käsien liikkuvuus paranisi ja rinnanalueen jäykkyys helpottaisi. Mistään hikijumpasta ei tosiaankaan ole kyse, lähinnä käsien nostelua eri asennoissa ylös-alas. Illalla oli tietenkin vuorossa myös kammottava verenohennuslääkkeen pistos, jota eilen olin itkua vääntäen yrittänyt pistää vatsaani. Tällä kertaa verenohennuslääkkeen otto sujui kuitenkin huomattavasti paremmin kuin ensimmäisellä kerralla, kai harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa.

3 päivää leikkauksen jälkeen

Aamupäivä kului Eläinsairaalan parissa, ja jossain vaiheessa eilen tapaamani lääkäri tuli tarkistamaan vointiani. Hän kysyi mitä mieltä olen kotiin menosta ja olin tietysti ihan innoissani että olisiko se jo mahdollista. Hän sanoi että hän puhuu oman lääkärini kanssa asiasta puhelimessa ja ilmoittaa myöhemmin. Yhdet dreenit poistettaisiin joka tapauksessa vielä tänään. Olin tietenkin erittäin innoissani kotiinpääsy mahdollisuudesta ja tekstasinkin kotiin että saattaisin olla tulossa jo tänään.

Ikuisuudelta tuntuvan odotuksen jälkeen hoitaja tuli kertomaan että voisin lähteä kotiin, ja se olisikin parempi kuin jäädä sairaalaan, sillä oma osastoni suljettaisiin viikonlopuksi ja joutuisin siirtymään huoneeseen, jossa on infektiopotilaita. Koska olin hyväkuntoinen ja en olisi kotona yksin, olisin paremmassa turvassa tulehduksilta kotona. Ennen kotiutusta minun pitäisi kuitenkin vielä käydä suihkussa, koska se on hyväksi haavoille. Minulta myös poistettiin yhdet dreenit, mitä jännitin todella paljon. Hoitaja rauhoitteli, että ei se ole toimenpiteenä ollenkaan paha, ainoastaan ajatustasolla saattaa olla inhottavaa. Juttelimme ensin toimenpidehuoneessa kotiinlähdöstä ja sain ohjeistuksen loppujen dreenien mittaamiseen ja tyhjentämiseen ja lääkitykseen. Sitten menin pitkäkseni hoitopöydälle ja hoitaja poisti tikit. Tikkien poisto sattui hieman, koska arkaa leikkausihoa piti venyttää. Seuraavaksi hoitaja pyysi minua hengittämään syvään sisään ja ulos, ja uloshengityksen aikana hän veti letkun ulos. Poisto oli nopeasti ohi ja eikä tosiaan sattunut yhtään, vaikka tuntuikin tavallaan aika häijyltä, mikä johtui enemmän siitä, että se oli ajatuksena inhottavaa kuin että se olisi oikeasti mainittavasti tuntunut. Seuraavaksi käännyin toisin päin ja dreeni poistettiin myös toiselta puolelta.  Sain vielä reseptit lääkkeitä varten ja mukaani kaksi tablettia sitä vahvempaa  kipulääkettä öitä varten. Sitten soitin kotiin että nyt sopisi tulla hakemaan ja menin pakkaamaan tavaroitani. Kotiin pääsy oli kyllä aivan mahtavaa.

Kun kyyti vihdoin tuli, oli outoa poistua sairaalasta. Automatka tuntui vähän häijyltä, koska kevytliivini eivät tukeneet kovinkaan paljoa ja auto kuitenkin hyppii ja pomppii liikenteessä. Selvittiin kuitenkin apteekin kautta kotiin (lääkkeet yhteensä n. 100 eur!!). Oli outoa olla kotona, varsinkin kun minulla oli vielä neljä letkua. Heti ensimmäiseksi menin päiväunille, koska päivän jännitys oli väsyttänyt kummasti ja olinhan tottunut sairaalassakin torkkumaan päivällä. Kotisängyssä ongelmana oli tietenkin se, että letkuja ei saanut solmittua sängyn molemmin puolin, mutta keksin avata yöpöydän laatikon johon dreenit sai tukevasti, oikean puolen letkut tulivat mahan yli.

Loppu päivä kului lähinnä telkkaria katsoen, mutta kotona oli silti mukava olla. Sairaalassa hoitajat olivat piikittäneet joka ilta vatsaani verenohennuslääkkeen, mutta nyt jouduin tietenkin piikittämään itse. Piikitys jännitti todella paljon ja se tuntui ajatuksena todella etovalta. Kun vihdoin uskalsin kokeilla tuntui etten millään saanut piikkiä menemään ihosta läpi. Piikkiä saikin painaa melko voimalla ennen kuin se meni ihosta läpi, mutta tämän jälkeen se meni ongelmitta vatsamakkaraan. Aineen painaminen ihoon sattui jonkin verran, ja piikityksen jälkeenkin sattui jonkin aikaa, mutta selvisin kuitenkin kunnialla. Inhottaa vain ajatella, että tämä pitäisi toistaa joka ilta vielä viikon ajan.

Ennen nukkumaan menoa otin vielä vahvemman kipulääkkeeni ja asettelin dreenit yöpöydän laatikkoon. Nukkuminen omassa sängyssä oli tietenkin ihan muuta kuin sairaalassa, mutta siitä huolimatta yöunet olivat melko kevyet, koska dreenien kanssa nukkuminen selällään vaikeutti nukkumista melko paljon.

2 päivää leikkauksen jälkeen

Aamu alkoi tuttuun tapaan lääkkeillä kuudelta ja aamiaisella puoli kahdeksan aikaan. Sitten päivä jatkui nettaamisella, kunnes fysioterapeutti tuli tapaamaan minua ja antamaan jumppaohjeita, joilla jäykät käteni saataisiin pikkuhiljaa vetreytymään. Fysioterapeutin käynnin jälkeen hoitaja ja hoitajaharjoittelija tulivat ilmoittamaan, että minut siirrettäisiin toiseen huoneeseen, koska huoneeni tarvittaisiin infektiopotilaalle. Hyvästi rauha :(. Hoitajat keräsivät tavarani, jotka olin tehokkaasti ehtinyt jo levittää ympäri huonetta ja minut kärrättiin toiseen huoneeseen, jossa sillä hetkellä oli kaksi muutakin asukasta. Ensikosketukseni huoneeseen oli, että en tule kestämään siellä, sillä toinen mummoista kälätti taukoamatta. Ehdin olla huoneessa n. puolituntia ja ehdin jo kuulla kaiken mahdollisen perinnönjakoa myöten. Sitten onneksi tuli lounas (taas kasvispihvejä) ja pian miehenikin tuli sushiannoksen kanssa vierailulle. Menimme käytävän pöydälle syömään, koska halusimme olla rauhassa.  Pääsin siellä myös vapaasti avautumaan kauhukokemuksistani mummohuoneessa.

Mieheni lähdettyä palasin takaisin huoneeseen, mutta onneksi kälämummo lähti katsomaan töllöä. Jossain vaiheessa lääkärini tuli katsomaan minua toisen lääkärin kanssa ja kertoi tilanteestani. Oma lääkärini ei olisi paikalla lauantaina, joten tämä toinen lääkäri tarkastaisi minut silloin. Olin toivonut, että olisin päässyt ensimmäisistä letkuista jo eroon, mutta vielä ei mitään otettu, lauantaina sitten.

Onnekseni kälämummo kotiutettiin vielä samana iltapäivänä, joten pääsin siitä eroon. Huoneen toinen mummokin tokaisi, että onneksi päästiin siitä eroon kun hänkään ei olisi enää jaksanut hetkeäkään sen juttuja. Huoneeseen tuli tosin vielä uusikin asukki, keski-ikäinen nainen joka leikattaisiin vielä iltapäivällä. Nainen nukkui päikkäreitä ennen leikkaustaan ja kuorsasi sellaisella äänellä, että koin parhaaksi pyytää äitiäni tuomaan korvatulpat yötä varten kun hän illemmalla tulisi vierailulle.

Hoitaja ja hoitajaharjoittelija tulivat jossain vaiheessa sanomaan, että minun pitäisi mennä suihkuun ja ajatus suihkusta tuntui vastenmieliseltä letkujen kanssa. Suihkuun oli kuitenkin mentävä ja niin hoitaja auttoi minut suihkuun. Minulla oli vielä kanyyli kädessä, vaikka siitä ei oltu keskiviikon jälkeen annettu mitään, joten se päätettiin ottaa pois. Verenohennus lääkkeiden takia pistoskohta vuoti verta todella paljon ja vaikka se käärittiin kunnon sidoksella, suihkussa ollessani se silti vuosi. Suihkussa käyminen oli muutenkin ikävää, koska ilman tukevia vaatteita tikkien varassa roikkuvat letkut tuntuivat häijyiltä. Suihkussa kuitenkin tuli käytyä ja suihkun jälkeen hoitaja vaihtoi vielä uuden sidoksen vuotavaan käteeni.

Neljän aikaan tuli päivällinen (kasvismakaronilaatikkoa) ja pian veljeni tuli vaimoineen katsomaan minua. Heillä oli tuliaisina Geishaa ja ristikkolehti, ja vaikka olin toivonut että minulle ei tuotaisi suklaata, oli Geisha iloinen yllätys ja maistui hyvin illan mittaan. Siirryimme kahvilaan, koska huoneessa ei kuitenkaan olisi saanut olla rauhassa ja pian sinne tuli myös vanhempani (ja korvatulpat!!) ja mieheni. Otin tällä kertaa pelkän jäätelön. Kahvila meni kiinni melko pian saapumisemme jälkeen, joten siirryimme osaston televisioaulaan istuskelemaan, kunnes vieraiden piti lähteä.

Iltapalaksi sain sämpylän ja kaksi siivua kinkkua (en siis syö punaista lihaa), joten jouduin kipittämään keittiötädin perään saadakseni juustoa tilalle. Muuten ilta kului tuttuun tapaan nettaamalla ja katsomalla Eläinsairaala jaksoja netistä. Illan tullen sain taas tehokkaan kipulääkkeen yöksi ja olin juuri menossa nukkumaan, kun leikkaukseen mennyt nainen kiikutettiin huoneeseen, ja tästä aiheutui jonkin verran häiriötä, koska hoitajat häärivät tämän ympärillä. Leikatun naisen sängyn valot jätettiin koko yöksi päälle, ja tämä häiritsi melko paljon mutta minkäs teet. Onneksi olin saanut korvatulpat, joten kuorsaus ei sentään häirinnyt niin paljoa. Korvatulpista oli sekin hyöty, että en herännyt kuudelta aamulääkkeiden tuojaan kuten normaalisti, vaan nukuin tyytyväisenä aamiaiseen asti.

Leikkausta seuraava päivä

Selvittyäni rintojen poistoleikkauksen jälkeisen yön hengissä, joskin vähillä unilla, tuotiin minulle kuudelta aamulääkkeet, jonka jälkeen jatkoin vielä säälittävää torkkumistani. Yöllä ei tullut juurikaan nukuttua, koska piti nukkua selällään (mitä en koskaan tee) ja hoitajat ravasivat jatkuvasti tarkkailemassa. Mutta toisaalta eipähän ollut muutakaan tekemistä kuin torkkua, joten siinä mielessä väsymys oli ihan hyväksi.

Puoli kahdeksan aikaan labrasta tuli taas sama tyttö kuin leikkausaamuna ottamaan verinäytteitä ja samalla paikalle tuli aamiainen, ensimmäinen kiinteä ruokani sitten tiistai illan ja kyllä se maistuikin. En ollut saanut istua ennen tätä, joten istumaan nousu ruokailua varten oli yllättävän haastavaa, varsinkin kun käsillä ei voinut yhtään työntää vaan koko nousu piti hoitaa pelkillä vatsalihaksilla. Onneksi sairaalasängyn päätyä sai nostettua lähes istuma-asentoon, jolloin ei tarvinnut itse nousta kuin vähän. 

Ruokailun jälkeen minulla ei ollut mitään tekemistä, koska olin edelleen letkuista kiinni sängyssä ja kaikki tavarani olivat ulottumattomissa. Pelasin siis äärimmäisen tylsää kännykkäpeliä noin tunnin verran, koska minulla ei ollut kädenulottuvilla mitään muutakaan. Sitten keksin kutsua hoitajan viemään minut vessaan. Hoitaja irrotti dreeniletkut sängystä ja laittoi ne muovikasseihin, jolloin voisin kantaa niitä mukanani. Hoitaja tuli kanssani vessaan ja jäi oven taakse vahtimaan että selviän toimituksesta. Koska kävely ei tuottanut mitään ongelmia, hoitaja sanoi että voisin tästä eteenpäin kävellä vapaasti ja aina sängyssä ollessani solmia letkupussit sängyn laitaan.

Ihan ensimmäisenä kaivoinkin kaapista reppuni ja sieltä läppärin. Tuntui mahtavalta päästä vihdoin nettaamaan ja katsomaan elokuvia koneelta. Mokkulan kanssa oli aluksi vaikeuksia, joten katsoin  muutaman jakson Sinkkuelämää mukaan ottamaltani DVD:ltä, mutta pian mokkulakin alkoi toimimaan ja pääsin nettiin. Viestejä ei ollut juurikaan tullut kuten ei normaalistikkaan, mutta oli kiva päästä kirjoittamaan kavereille että olen hengissä ja hyvissä voimissa. Olin myös löytänyt leikkausta edeltävänä viikonloppuna mielenkiintoisen blogin, jota lueskelin tuntitolkulla, olihan vanhoja lukemattomia postauksia satoja.

Noin yhdeksän aikaan leikkaavalääkäri kävi katsomassa minua ja tuhdit kääreet poistettiin ja pääsin ensimmäisen kerran näkemään itseni. Ensisilmäys oli aikamoinen  shokki, sillä rinnat olivat todella epätasaiset. Lääkäri varmaan näki kauhistuneen ilmeeni ja sanoi että oudot möykyt olivat dreeniletkuja, jotka näkyivät selvästi ihon alta. Lääkäri sanoi vielä että leikkaus oli mennyt hyvin ja vaikuttaisi siltä että mitään katastrofaalista ei pitäisi tapahtua.

Sain käyttööni kevyet rintaliivit ja jatkoin nettaamista. Yhdentoista aikaan saapui lounas: kasvispihvejä ja muusia. Söin pihvit, mutta en syönyt muuta, koska tiesin että mieheni toisi minulle sushia lounaaksi.  Ei mennytkään kauaa kun hän saapui sushi nyssyköiden kanssa ja söimme sushia yhdessä. Koska hän oli käymässä lounastauollaan, ei hän voinut olla kovinkaan pitkään.

Päivä jatkui nettaamisen parissa, kunnes neljältä eteeni kiikutettiin jo päivällinen: keitto jossa oli soijamakkaroita ja oliiveja. En voi sietää kumpaakaan, joten ruoka jäi syömättä. Onneksi päivällisen aikana vanhempani ja mieheni tulivat vierailulle ja menimme sairaalan kahvioon, jossa otin kahvin ja ison suklaakeksin. Sen verran olin vielä leikkauksesta heikkona että kahviossa istuskelu alkoi vähän heikottaa ja halusin palata takaisin huoneeseen. Siellä seurusteltiin vielä jonkin aikaa, mutta sitten jouduin taas viihdyttämään itse itseäni nettaamisen parissa. Tuttuun tapaan hoitaja kävi vielä pistämässä verenohennuslääkkeen vatsaan, mutta muuten ilta meni lähinnä netissä. Iltapala tuotiin seitsemän jälkeen ja olemattoman päivällisen jälkeen se maistui erinomaisesti.

Sain yötä varten taas tehokkaan kipulääkkeen ja toinen yö meni paljon kivuttomammin kuin ensimmäinen, koska nyt huoneessa oli vain yksi pieni valo (joka sekin tosin häiritsi hieman), mutta ei kuitenkaan täyttä valaistusta kuten ensimmäisenä yönä. Lisäksi yöhoitaja ei käynyt kuin muutaman kerran yön aikana katsomassa minua, joten senkin puolesta yö meni paremmin. En kyllä sikeästi nukahtanut nytkään missään vaiheessa, edelleen yö meni lähinnä torkkuen, mutta ilman suurempia häiriöitä kuitenkin.

Leikkauspäivä

Leikkauspäivän aamuna heräsin klo 6 ja join sallitun 1 dl vettä hitaasti siemaillen. Olen tottunut juomaan aamulla monta lasillista vettä, joten jano oli kohtalainen. Muuten aamutoimet olivat normaalit aamiaisen puuttumista lukuun ottamatta, enhän saanut enää syödä tai juoda mitään muuta kuin tuon 1 dl vettä. Suihkussakin kävin vielä uudestaan, jotta olisin mahdollisimman puhdas leikkausta varten.

6.45 isäni tuli viemään minua sairaalaan, jossa minun tulisi olla 7.00. Aikataulullisesti ajoitus osui nappiin, sillä avasin osaston oven tasan 7. Hetken jouduin vielä odottelemaan kolmen mummelin kanssa, mutta pian hoitaja vei minut huoneeseeni. Huone oli kahden hengen huone, mutta saisin olla siellä itsekseni. Ihan ensimmäisenä hoitaja antoi minulle rauhoittavat lääkkeet, jotta ne ehtisi vaikuttaa ennen leikkausta. Sitten hän mittasi pohkeeni ympäryksen tukisukkia varten ja lähti hakemaan leikkausvaatteita. Vaihdoin ylleni leikkausvaatteet,  vatsaani tuikattiin verenohennuslääkettä ja ranteeseeni kiinnitettiin tunnistusranneke. Labrasta tuli vielä ikäiseni tyttö ottamaan verinäytteitä ja lopulta itse leikkaava lääkäri tuli tapaamaan minua. Hän otti minusta ensin kuvia, piirsi rintakehäni täyteen viivoja tavallisella Textmarkerilla ja otti vielä uudet kuvat viivojen kera.

Tämän jälkeen lähdin hoitajan saattamana kävelemään kohti leikkaussalia. Kello oli tässä vaiheessa noin kahdeksan. Sänkyni otettiin sinne myös mukaan, mutta hoitajan mielestä oli parempi että kävelen sinne itse, koska seuraavan kerran tulisin kävelemään vasta vuorokauden kuluttua. Ja ei ne rauhoittavat juurikaan kävelyyn vaikuttaneet, joten tuo sopi minulle hyvin. Leikkaussalissa meitä oli jo hoitajatiimi vastassa ja pääsin heti hyppäämään leikkauspöydälle. Ympärilläni alkoi saman tien hirveä hyörinä ja siinä lomassa joku sanoi olevansa anestesialääkäri ja tuikkasi neulan käteeni. Kuulin vielä yhden hoitajista sanovan että lääkäri tuli, tunsin kipua kädessäni ja sitten vintti pimeni.

Seuraavaksi availin silmiäni rauhallisessa heräämössä, jossa oli täysin päinvastainen tunnelma leikkaussalin tohinaan. Vilkaisin kelloa ja se oli noin yksi. Pohdin hetken että onkohan leikkaus jo tehty ja vilkaisin rintaani. Jep, leikattu on. Jonkinlaista pientä kipua oli havaittavissa, mutta viereeni ilmestyi heti hoitaja, joka kysyi kipuasteikkoa 1-10 ja tuikkasi suoraan suoneen kipulääkettä, joka vaikutti saman tien. Heräämössä aika kului torkkuen, välillä hoitaja kävi kysymässä vointiani ja lisäämässä kipulääkettä. Jossain vaiheessa myös leikkaavalääkäri kävi minua katsomassa ja muistaakseni sanoi että kaikki meni hyvin, mutta olin vielä sen verran tokkurassa että en muista tilannetta kovinkaan tarkkaan. 

Ennen lähtöäni heräämöstä lihakseeni lisättiin vielä pitkäkestoista kipulääkettä ja noin neljän aikaan kutsuttiin hoitaja kärräämään minut osastolle. Matka osastolle sängyssä maaten oli aika hupaisaa, koska sänky heilui aika paljon. Huoneeseen päästyäni hoitaja antoi minulle kaapistani puhelimeni, koska en saanut nousta sängystäni. Soitin kotiin, että leikkaus meni hyvin ja että olen nyt jo osastolla. Olimme varautuneet, että pääsisin osastolle vasta illalla, joten soittoni tuli iloisena yllätyksenä ja minua luvattiin tulla katsomaan vielä samana päivänä. Ennen vieraiden tuloa torkuin kevyesti, ja minua kävi hoitaja katsomassa n. tunnin välein.  Minulla oli happiviikset naamalla, joka ehkäisi pahoinvointia ja sain tipan kautta ravintoliuosta, koska en saanut vielä syödä. Kuuden aikoihin vieraani tulivat ja se oli mukavaa. Kerroin leikkauskokemuksistani ja välissä hoitaja kävi tuikkaamassa verenohennuslääkkeen vatsaani. Sain myös hieman kiisseliä iltapalaksi, jota join mukista puoli-istuvassa asennossa. Vaikka mielestäni olin jo ihan freesi tässä vaiheessa, sain jälkeenpäin kuulla että olin vielä vähän pöpperöinen ensimmäisenä iltana.

Vieraitteni lähdettyä luonani ravasi edelleen hoitaja tunnin välein, itse asiassa koko yön. Sain yötä varten tehokkaampaa kipulääkettä, mutta yöllä ei tullut kuitenkaan nukuttua kovin hyvin, koska huoneessa oli valot hoitajia varten ja luonani kävi hoitaja n. tunnin välein myös yöllä. Rintani oli pakattu tiukkaan pakettiin, mutta joka käynnillä hoitaja katsoi ettei ole tullut hirveästi mustelmaa tai muuta hälyttävää, ja tämä venyttäminen tietty tuntui melko häijyltä. Noin neljän aikaan hoitaja päätti poistaa virtsakatetrini ja se tuntui kanssa melko häijyltä, mutta onneksi oli nopeasti ohi. Loppu yö jatkui samaan malliin.

Leikkausta edeltävä päivä

Rintojen poistoleikkausta edeltävä päivä oli luonnollisesti jännittynyt, mutta onnistuin olemaan ajattelematta leikkausta turhan paljoa. Onneksi leikkausta edeltävänä iltana sai syödä vielä normaalisti, joten senkään puolesta ei leikkauksesta tarvinnut edellisenä iltana sen kummemin murehtia. Vanhempani kävivät hakemassa kaksi koiraani heille hoitoon sairaalassaolojakson ajaksi ja sovimme, että isäni tulisi hakemaan minut aamulla n. 6.40, jotta ehtisin sairaalaan seitsemäksi.

Leikkausta edeltävän päivän illalla kävin suihkussa peseytymässä kunnolla ja pakkasin sairaalajaksoa varten tarvittavat tavarat (ja paljon ylimääräistäkin). Tärkein mukaan lähtenyt tavara on ehdottomasti läppäri ja mokkula, joita ilman sairaalassaolo olisi tuskaa. Muuten mukaan on pakattu puhtaita alusvaatteita, tarvittavaa (ja ehkä ylimääräistäkin) kosmetiikkaa, luettavaa yms. Mitään hirveää stressiä en pakkaamisesta ottanut, voisinhan myöhemmin pyytää jotakuta tuomaan tarvittavat tavarat sairaalaan, jos jotain olisi unohtunut.

Lisää päätöksiä

Vaikka päätös rintojen poistoleikkauksesta olikin tehty ja ajankohtakin sovittu, oli minun lisäksi päätettävä haluisinko täytteeksi omakudosta vai silikonit. Normaalisti omakudostäyte otetaan vatsasta tai selästä, mutta nuorena tanssinharrastajana minulla ei kummastakaan löydy mainittavasti ylimääräistä, joten minun tapauksessani täyte olisi otettu reisistä. Vaikka en varsinaisesti olisikaan pistänyt pahakseni ylimääräisen rasvan siirtämistä reisistä rintoihin, päädyin kuitenkin silikoniin, sillä tanssijana en halunnut menettää osaa sisäreiden lihaksesta vaikka lääkärin mukaan se ei mikään merkittävä lihas olekkaan. En kuitenkaan usko että spinnini pyörisi enää vanhaan tapaan, jos sisäreisiäni olisi operoitu, puhumattakaan reisien toipumiseen tarvittavasta ajasta ennen kuin pääsisin palaamaan tanssin pariin. Omakudossiirrosta tulisi lisäksi molempiin reisiin pitkät arvet nivusista lähes polviin asti ja sekään ei varsinaisesti houkuttanut.

Koska päädyin silikoniin, lääkärini mittasi rintojeni koot ja katsoi alustavasti sopivan kokoista proteesia, vaikka lopullisen päätöksen hän tekisi vasta leikkauksessa. Proteesiksi valitaan aina sen kokoinen, mikä tyhjäksi jäävään rintaan mahtuu, omia rintoja isompia silareita ei siis voi saada. Toki imettäneillä äideillä saattaa rinnoissa olla tyhjää jo entuudestaan, jolloin rinnoista tulee hieman suuremmat kuin ennen leikkausta, mutta minun tapauksessani rinnoistani tulisi samankokoiset kuin mitä ne on ennen leikkausta.

Ennen rintojen poistoleikkausta minun piti myös käydä erinäisissä tarkastuksissa, jotta varmistuisi, etten olisi jo sairastunut syöpään, jolloin leikkausta ei voitaisi enää tehdä. Ensimmäisenä kävin magneettikuvauksessa, jossa ei näkynyt mitään hälyttävää. Seuraavaksi kävin mammografiassa ja ultraäänessä, joissa ei niin ikään näkynyt mitään. Leikkaus voitaisiin siis toteuttaa suunnitellusti. Kun leikkauksen toteutuminen oli varmistunut kävin vielä tapaamassa anestesialääkäriä, joka kyseli joitain kysymyksiä, kurkkasi suuhuni ja määräsi minulle sopivan annoksen rauhoittavia ennen leikkausta. Tapaamista sain odottaa tuntitolkulla ja olin vastaanotolla n. 5min, joten hieman turhaltahan tuo anestesialääkärillä käynti tuntui. Sain kuitenkin samalla käynnillä osastolta vielä ohjeet ruokailusta ennen leikkausta ja siitä mitä minun tulisi ottaa mukaan sairaalaan, joten täysin hukkaan ei tuokaan käynti mennyt. Samalla kävin vielä labrassa verikokeissa, sillä veriryhmäni ei näkynyt sairaalan tiedostoista ja olisi kuitenkin tärkeä tietää leikkauksessa. Nyt olisi kaikki valmista leikkausta varten ja seuraavan kerran lääkärissä kävisin leikkauspäivän aamuna klo 7.00.

Päätös

Jouduin 25-vuotiaana tekemään yhden elämäni suurimmista päätöksistä, päätöksen, jota ei voisi enää perua ja joka vaikuttaisi koko loppuelämääni. Kannan BRCA2 rintasyöpägeeniä, jonka kantaja sairastuu elämänsä aikana rintasyöpään n. 80% todennäköisyydellä, ja riski sairastua on korkea jo nuorena. Ainoa keino välttyä sairastumasta rintasyöpään olisi molempien rintojen poisto leikkauksella, jolloin rintasyövän saaminen olisi erittäin epätodennäköistä. Voit lukea lisää BRCA2 geenistä mm. täältä.

Kokemusta rintojen poistoleikkauksesta löytyy ihan lähipiiristäni, sillä äitini rinnat on poistettu jo useampi vuosi sitten. Olin aluksi hieman skeptinen leikkauksen suhteen, koska hänellä oli käytetty leikkausmenetelmänä outoa ja hidasta venytystekniikkaa, jossa rintojen poiston jälkeen rintalihaksia venytetään pikkuhiljaa ennenkuin varsinainen proteesi asennetaan paikalleen. Tästäkin huolimatta harkitsin leikkausta alusta alkaen, koska tätini kuoli rintasyöpään parikymppisenä kun itse olin vielä herkkä pieni lapsi ja näin ollen olen saanut rintasyövästä erittäin huonon kuvan.

Kypsyttelin asiaa kuitenkin vuoden verran ja odottelin samalla myös hyvää ajankohtaa leikkaukselle, sillä sairausloma tulisi olemaan pitkä. Kun siskoni leikattiin ja hän sai uudet rinnat samassa leikkauksessa ja kaikki meni melko hyvin, uskalsin ottaa lääkärini kanssa puheeksi josko minäkin sitten menisin rintojen poistoleikkaukseen. Lääkärini oli sitä mieltä, että voisimme sopia seuraavan tapaamisen noin puolen vuoden päähän, ja jos edelleen olisin sitä mieltä että rintojen poistoleikkaukseen haluan, niin sitten voitaisiin varata leikkausaika.

Puolivuotta sitten pohdiskelin riskejä ja leikkauksen peruuttamattomuutta, mutta olin koko ajan melko varma että leikkaukseen minä menen. Jos on saanut mahdollisuuden välttyä niinkin pahalta sairaudelta kuin rintasyövältä, olisi minusta hullua olla hyödyntämättä tätä mahdollisuutta. Leikkauksen jälkeen ainainen pieni pelko syöpään sairastumisesta olisi historiaa. Kun sitten eräänä talvisena päivänä tapasin lääkärini uudestaan, olin varma leikkaukseen menosta ja sain ajan leikkaukseen.