maanantai 12. maaliskuuta 2012

4 päivää leikkauksen jälkeen


Ensimmäinen päivä kotona meni kaiken kaikkiaan erittäin hyvin. Heräsin aamulla samaan aikaan kun olin tottunut sairaalassakin heräämään, sillä antibiootit kuului ottaa säännöllisin välein. Syötiin mieheni kanssa yhdessä aamiaista ja olin hetken koneella, mutta sen jälkeen menimme vielä hetkeksi sänkyyn pötköttämään. 

Iltapäivällä kävin ensimmäistä kertaa yksin suihkussa. Ennen suihkuun menoa minun piti poistaa dreenien poiston jälkeen poistoreijän päälle pistetyt sidetaitokset ja se teki jonkin verran häijyä, koska iho oli tietenkin herkkänä ja teippausten irrottaminen oli vaikeaa. Vielä inhottavammalta tuntui irrottaa pienempi sidetaitos suoraan reijän päältä, koska reikä oli ollut märkivä ja sidetaitos takertunut haavaan. Sain kuitenkin saidetaitokset jäykkine käsineni lopulta irti ja menin suihkuun. Onneksi suihkussamme on tappi, johon sain kätevästi dreenipussit roikkumaan suihkun ajaksi, vaikka tuttuun tapaan pelkkien tikkienvarassa roikkuvat letkut tuntuivat edelleen ikäviltä. Suihkun jälkeen pesin vielä hiuksenikin lavuaarin päällä, enhän ollut pessyt niitä sitten tiistain, kunhan olin suihkutellut hiuksia kuivashampoolla. Kuivashampoo on muuten äärimmäisen hyvä hankinta sairaalassaolojaksoa varten, sillä suihkussakäynti hiuksien pesusta puhumattakaan on kuitenkin melko vaivalloista ja kuivashampoolla hiukset pysyvät kuitenkin jossakin määrin siistin oloisina, sen verran mitä sen nyt sairaalassa ollessa tarviikaan olla. Hiustenpesu teki kuitenkin tässä vaiheessa erittäin hyvää, sillä kuivashampoo ei kuitenkaan pese hiuksia. Muuten päivä meni jälleen lähinnä töllöä katsoen ja muutamaan otteeseen tein myös fysioterapeutin antaman jumppaohjelman, jotta käsien liikkuvuus paranisi ja rinnanalueen jäykkyys helpottaisi. Mistään hikijumpasta ei tosiaankaan ole kyse, lähinnä käsien nostelua eri asennoissa ylös-alas. Illalla oli tietenkin vuorossa myös kammottava verenohennuslääkkeen pistos, jota eilen olin itkua vääntäen yrittänyt pistää vatsaani. Tällä kertaa verenohennuslääkkeen otto sujui kuitenkin huomattavasti paremmin kuin ensimmäisellä kerralla, kai harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti