perjantai 30. maaliskuuta 2012

Fysioterapiaa


Eilen oli sitten vuorossa fysioterapiaa ja lääkärin tarkistus. Fysioterapiassa fysioterapeutti ensin pyysi minua nostamaan käteni ja kysyi mistä kohtaa kiristää. Hän sanoi kiristyksen johtuvan imusolmukkeista ja että ne pitäisi saada auki. Seuraavaksi menin pitkäkseni hoitopöydälle ja fysioterapeutti hieroi molemmat käteni suurella voimalla ja se teki aika häijyä, mutta ilmeisesti hän sai imusolmukkeita avattua. Sitten hän vielä hieroi kylkiluidenpäältä, mikä oli vieläkin häijympää, mutta onneksi ei kestänyt kauaa. Siinä käsittelyssä sai kyllä purra hammasta. Lopuksi sain vielä uusia jumppaohjeita ja uuden ajan seuraavalle viikolle.

Seuraavaksi oli vuorossa lääkärin tapaaminen. Koska oma lääkärini oli lomalla oli aikani toiselle lääkärille, mutta samaan tapaan lääkärintarkistus eteni kuin aina ennenkin: ensin rinnat tunnusteltiin ja lääkäri totesi ettei niihin ole kertynyt nestettä. Seuraavaksi hän vaihtoi haavateippini ja puhdisti haava-alueen ja oikean nännin. Lääkäri vain naureskeli kuinka hyvä tuo tunnottomuus rinnoissa on kun haavoja voi poikkeuksellisesti puhdistaa pirtulla, joka normaalisti kirvelisi aivan liikaa haavan käsittelyssä. Puhdistuksen jälkeen lääkäri totesi nännin ihon haavautumisen olevan täysin normaalia ja että kaikki näyttää todella hyvältä, joten mitään syytä huoleen ei olisi. Seuraavan ajan sain tiistai aamuksi omalle lääkärilleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti