Viikko leikkauksesta

Tiistai oli normaali lääkäritön päivä, jota piristivät vieraat aamulla ja iltapäivällä. Ystävien näkeminen on aina mukavaa, tosin vielä toipilaana kestitseminen kävi tietenkin hieman voimille. Lisäksi leikkauskokemuksista kertominen (ja todennäköisesti myös dreenien näkeminen) oli liikaa yhdelle ystävistäni, jota alkoi heikottaa niin paljon että joutui makoilemaan lattialla naama valkoisena jalat tuolin päällä. Muuten päivä sujui edellisten tapaan, eikä mitään erityistä kerrottavaa ole.

Keskiviikko aamuna minulla puolestaan oli taas seuraava lääkärintapaaminen, ja tällä kertaa minulta poistettiin viimeisetkin letkut. Nämä viimeiset letkut olivat kaikista ohuimmat ja lyhyimmät, joten niiden poisto ei tuntunut missään. Olin tietenkin maanantain kauhukokemusten jälkeen valmistautunut taas inhottavaan poistoon, mutta nämä letkut oli poissa ennen kuin ehdin edes silmiä räpsäyttää ja ei tuntunut yhtään mitään. 

Olo letkujen poiston jälkeen oli uskomaton: mistään ei nipistellyt ja liikkua pystyi vapaasti, ilman että tarvitsi kanniskella kokoajan nyssyköitä mukana. Tämä olisi myös viimeinen kerta, kun joutuisin kokemaan inhottavan dreenien poiston, joten senkin puolesta olo oli mahtava. Kevyin askelin palasin kotiin, jossa vietin aikaa kuten ennenkin: television parissa. Illalla kävelimme kuitenkin postille, koska fysioterapeutti oli suositellut päivittäisiä kävelylenkkejä. Ajatus tuntui kauhean kivalta, mutta kauheassa tuulessa kävely osoittautuikin melko raskaaksi ja jäykäksi. Kädet liikkuvat edelleen jäykästi, vaikka olen niitä joka päivä jumppaillut, joten kävely oli yllättävän haastavaa. Selvisin kuitenkin postille, jossa oli kauhea jono, mutta onneksi siellä oli tuoleja, joilla sain levähtää odotuksen ajan ja näin ollen jaksoin kävellä vielä takaisin kotiinkin.